Miten loma meni?

”Miten sun loma meni?” Kysymys, jota kavahdin aina lomien jälkeen. Sortuvalla äänellä naama nykien vastasin, että ”ihan hyvin.” Vaikka todellisuus oli ihan toinen. ”Miten loma meni noin niin kuin omasta mielestäsi?” Huonostihan se meni. Väsyttää miljoona kertaa enemmän kuin lomalle lähtiessä. Perhe on vihainen ja kotona jäätävä tunnelma. Paljon katteettomia lupauksia tuli tehtyä. Rahatkin on taas loppu.

Töissä pitää nyt pinnistellä, vaikka tekisi mieli purskahtaa itkuun. Ahdistaa ja ihmiset pelottaa. Jos joku huomaa. Minä en voi taaskaan käsittää miten se nyt näin meni, vaikka kuinka vannoin ja vakuutin itselleni ja muille, että tällä lomalla en juo.

Lapsille luvatut huvipuistoreissut jäivät juomisen takia väliin ja mökkireissulle en päässyt mukaan, kun piti pari päivää maata krapulaa pois sängyn pohjalla. Mansikatkin jäivät pakastamatta, koti siivoamatta ja voi elämä kuinka perhe sai minua niissä kesäjuhlissakin hävetä. Sekin vielä. Onneksi tulee arki ja syksy, niin saa jonkin järjestyksen tähän elämään. Ja juomisen mä nyt lopetan! Nyt tämä saa oikeasti loppua! Mutta pitäisiköhän minun kuitenkin hakea sairauslomaa, että saisin itseni kuntoon? Tämä työkin on niin uuvuttavaa. Ei tuo loma auttanut yhtään. Olisiko minulla sittenkin burnout?

Näissä ajatuksissa minä vuosia vietin, kun lomalta töihin palailin. Juuri mikään ei mennyt lomalla suunnitelmien mukaan. Minun sanoihini ei voinut lähipiiri luottaa. En minä kyllä luottanut itsekään, vaikka kuinka yritin itseäni huijata. Kun korkki aukesi, sitä ei koskaan tiennyt, koska se sulkeutuu ja mitä kaikkea siinä välissä tapahtuu. Ja paljonhan sitä sattui ja tapahtuikin, etupäässä kaikenlaista ikävää, jota saa hävetä niin että silmissä mustenee!

Niin hölmöltä kuin se saattaakin kuulostaa, pakko sanoa nyt jälkeen päin, että onneksi kaikkea ikävää sattui ja tapahtui juomisen seurauksena: löysin pohjani, nostin käteni pystyyn ja luovutin. Kaikki ne kaatuilut, törttöilyt, ensiapukeikat, poissaolot, katteettomat lupaukset, riidat ja riehumiset tarvittiin, jotta saatoin vihdoin viimein sanoa ne sanat: ”minä tarvitsen apua!”

Noista sanoista minulla lähti suunta elämässä muuttumaan. Taistelu tuulimyllyjä vastaan alkoi kääntyä pikkuhijaa leppoisaksi myötätuuleksi. Lähdin Rehappiin hoitoon ja mikä ihmeellisintä – minä raitistuin siellä!

Jännitävältä ja pelottavaltahan se ajatus alkuun tuntui, että joutuisin luopumaan ”parhaasta lomakaveristani”, joka oli kulkenut elämässäni vuosikymmeniä.

Nuo hyvästit kannatti kuitenkin jättää. Tänään voin aidosti vastata, että kiitos kysymästä – loma meni oikein kivasti. Miten sinun lomasi meni?

Kertonut Karoliina, joka raitistui neljä vuotta sitten Rehapissa.

 

Etusivulle