”Elämä on vaan niin paljon helpompaa ilman päihteitä”

Toipuminen päihderiippuvuudesta Rehappi-hoidossa

Jannen tarina

Tapasimme Jannen, joka raitistui vähän yli kaksi vuotta sitten. Annetaanpa hänen kertoa, millainen hänen päihdetaipaleensa on ollut, mikä sai aikaan muutoksen kohti parempaa elämää ja mitä hänelle kuuluu nyt.

Onnellinen lapsuus

Synnyin perheeseen, jossa minun lisäkseni oli isä, äiti ja kaksi sisarusta. Arki soljui kiireisenä, koska isälläni oli oma yritys.

Muistoissani lapsuus on suhteellisen turvallinen ja onnellinen. Olin pienenä hyvin kiltti poika. Sain harrastaa jääkiekkoa, skeittailua ja radio-ohjattavia autoja. Teimme myös paljon ulkomaanmatkoja perheen kanssa yhdessä ja meillä oli kaunis kesämökki saaristossa, jossa vietimme paljon aikaa lomilla.

Isäni oli vahva hahmo perheessämme. Hän satsasi liikeyritykseensä ja teki paljon töitä. Aika ajoin hän tykkäsi pitää kosteita, pitkiä juhlia. Välillä minua pelotti kovaääniset aikuiset näissä juhlissa.

Päihdekokeiluja ja kännisekoiluja

Kokeilin päihteitä ensimmäisen kerran ala-asteella, noin 10-vuotiaana. Koulukaverini kanssa kokeiltiin juoda kaljaa. Se oli jännnittävää. Ensimmäiset kunnon jurrit vedin 12-vuotiaana.

Alkoholi muutti persoonaani heti alusta asti. Muutuin uhkarohkeaksi ja ylilyöntejä tuli paljon: ilkivaltaa, väkivaltaa, töhrimistä ja koulusta lintsaamista. Aina kun käytin päihteitä muutuin tällaiseksi.

Sain kuitenkin elää normaalia nuoren miehen elämää noin 20-vuotiaaksi asti. Välillä juhlittiin, sitten taas ryhdistäydyttiin. Kaikki tekivät niin. Pelasin jääkiekkoa nuoruuteni, mielestäni se hidasti päihdeongelman kehittymistä. Alle 20-vuotiaana kokeilin ensimmäisen kerran kovia huumeita. Viihdekäyttö yleistyi nopeasti.

Päihteitä käyttävänä minua kiinnostivat rikollismaailman kuviot. Ihannoin gangstereita. Jääkiekkko alkoi jäädä taka-alalle, myös muut harrastukset hiipuivat. Päihteet veivät enemmän ja enemmän mukanaan.

Mielenterveyteni alkoi säröillä. Armeija jäi kesken paniikkihäiriön vuoksi. Päihteet vaikuttivat kaikkeen. Työpaikat alkoivat olla silmänlumetta. Työpäivät olivat sellaisia, että kävin työpaikalla vain muodon vuoksi ja työpanokseni oli hyvin olematon. Helppo raha kiinnosti. Hakeuduin alamaailman porukoihin. Päihteet tekivät minusta rikollisen.

Läheiset huolestuvat

Perheeni huomautti päihteidenkäytöstäni jo aika varhaisessa vaiheessa, noin 23-vuotiaana. ”Aina sattuu ja tapahtuu onnettomuuksia, kun käytät päihteitä”, he sanoivat. ”Tapaturmia, kännissä kolarointeja, tappeluita, putkareissuja, silmä mustana ja käsi paketissa saavut kotiin. Aina kun juot, joudut ongelmiin ja tappeluihin.” Kuuntelin hiljaa ja minua harmitti.

”Jääkiekkko alkoi jäädä taka-alalle, myös muut harrastukset hiipuivat. Päihteet veivät enemmän ja enemmän mukanaan. Mielenterveyteni alkoi säröillä. Armeija jäi kesken paniikkihäiriön vuoksi. Työpaikat alkoivat olla silmänlumetta.”

Moraali ja arvot murenevat

Ajatusmaailmani synkistyi. Elämästäni tuli päihteiden myötä rikollista. Tein rahaa helposti. Myin huumeita, varastettua tavaraa ja pyörin alamaailman porukoissa. Millaisen kasvatuksen ja elämänarvot olin saanut, ne hävisivät täysin.

Tiesin koko ajan tekeväni päätöksiä omia moraalikäsityksiäni vastaan. Sisälläni oleva ahdistusmöykky kasvoi koko ajan isommaksi. Minun oli entistä vaikeampi olla selvin päin. Päihteiden käyttö lisääntyi.

Yritin tehdä ryhtiliikkeitä aika ajoin. Kävin AA:ssa. Rupesin urheilemaan. Näillä keinoilla sainkin kuivia kausia. Olin silti jäätävässä kuivahumalassa: tunsin vihaa ja katkeruutta, koin itseni uhriksi. Tunnemaailma oli sama kuin päihteitä käyttäessä. Kuivien, juomattomien kausien aikana rikollisuus jäi kuitenkin taka-alalle, moraalikin alkoi palautua entiselleen. Kunnes päihteiden käyttö muutti taas kaiken ja palasin rikollisiin puuhiini.

Päihdekierre syvenee, ihmissuhteita katkeaa

Minulla oli meneillään juomaton kausi, kun isäni kuoli. Sain siitä täydellisen syyn päihteidenkäyttöön. Minulla alkoi syöksykierre. Se oli surullista elämää, uhritumista ja itsesäälissä piehtaroimista. Vajosin nopeasti alas ja vetäydyin yksinäisyyteen.

Ilman rauhoittavia lääkkeitä en pystynyt käymään edes kaupassa. Makasin itsetuhoisissa fiiliksissä likaisessä kämpässä, verhojen ollessa ikkunoiden edessä tiukasti kiinni. Näin mentiin viimeiset kaksi vuotta. Mietin, mikä minua vaivaa ja miksi elämä on tällaista.

Sitten tapahtui surullinen käänne. Tilanne paheni entisestään. Menin perheeni luokse viettämään joulua. Olin lääkehuumehöyryissä aivan sekaisin. Koko perhe ja suku oli koolla. Tajusin siellä, että nyt olin ylittänyt tietyn rajan. Se oli röyhkeä temppu minulta. Siinä kaikkien silmien alla paljastui nyt kertalaakista, millaista elämäni oli, mihin olin vajonnut. Kulissit romahtivat täysin.

Sen jälkeen perheeni katkaisi välit minuun. Puoli vuotta pyörin kotona yksin ja hyvin huolestuneena miettien, että jotain tarvitsisi nyt tehdä.

”Elämästäni tuli päihteiden myötä rikollista. Tein rahaa helposti. Myin huumeita, varastettua tavaraa ja pyörin alamaailman porukoissa. Ajatusmaailmani synkistyi. Millaisen kasvatuksen ja elämänarvot olin saanut, ne hävisivät täysin. Tiesin koko ajan tekeväni päätöksiä omia moraalikäsityksiäni vastaan. Sisälläni oleva ahdistusmöykky kasvoi koko ajan isommaksi.”

Elämäni pelastanut muutos

Sitten sain tietää eräältä kaveriltani Rehapista ja siitä, että apua on oikeasti saatavilla ja parempaan elämään on mahdollista tarttua. Kaverini kertoi Rehappi-hoidosta. Jokin sisälläni liikahti. Jos ehkä sittenkin saisin apua, olisihan se kyllä huikea juttu. Elämä ilman päihteitä, se olisi aivan mahtavaa.

Olin ihan loppu. Soitin Rehappiin. Puhelun aikana päätin, että aion lähteä hoitoon. Sitten olin yhteydessä äitiini puoleen vuoteen ensimmäistä kertaa. Kerroin hänelle päätöksestäni lähteä hakemaan apua päihdeongelmaani. Tästä kului viikko ja äiti vei minut Rehapin ovesta sisään.

Rehapin hoito auttoi raitistumaan

Aluksi hoidossa olo pelotti, mutta samalla kuitenkin tunsin, että olen vihdoin turvassa. Olin valmis ottamaan vastaan kaiken avun. Luovutin päihteiden edessä. Halusin jättää niille jäähyväiset.

Oli hyvin silmiä avaavaa saada tietää, että sairastan. Helpotuksen tunne oli suuri, kun tajusin että en olekaan selkärangaton luuseri, vaan sairastan päihderiippuvuutta. Rehappi-hoidon edetessä minulla heräsi toivo paremmasta elämästä.

Minusta hoidossa tärkeää oli se, että kaikilla Rehapin terapeuteilla oli oma toipumiskokemus päihderiippuvuudesta. Se antoi minulle luottamuksen heihin. Sain paremmin ymmärryksen omasta sairaudestani.

Potilastovereiden vertaistuki oli myös tärkeää. Kun pystyin puhumaan niin, että joku toinen ymmärsi, se auttoi ja ahdistava möykky rintalastassani pieneni.

”Oli hyvin silmiä avaavaa saada tietää, että sairastan. Helpotuksen tunne oli suuri, kun tajusin että en olekaan selkärangaton luuseri, vaan sairastan päihderiippuvuutta. Rehappi-hoidon edetessä minulla heräsi toivo paremmasta elämästä.”

Miten elämä on muuttunut hoidon jälkeen?

Elämäni on muuttunut ihan täysin hoidon jälkeen. Ero entisen ja nykyisen välillä on yhtä suuri kuin yöllä ja päivällä. Minulla on oma ihana koti, jota olen saanut hieman remontoida. Olen myös tutustunut raittiuden myötä uusiin, aitoihin ja ihaniin ihmisiin. Lisäksi olen saanut käydä koulutusta haluamaani ammattiin – ja heti opiskelun jälkeen pääsin töihin.

Harrastuksiakin on alkanut tulla: radio-ohjattavat autot olen kaivanut uudestaan esiin ja hankkinut uusia. Tykkään myös luonnosta. Maastopyöräily vie minut usein metsäpoluille. Se on ihan uusi jännä juttu, josta nautin täysillä.

Mikä ihmeellisintä olen yhteydessä omiin tunteisiini. Ensimmäisen kerran 38-vuotiaana aloin tutustua aidosti itseeni, siihen millainen ihminen minä oikein olen. Oikeastaan aika kiva ukkeli.

”Elämäni on muuttunut ihan täysin hoidon jälkeen. Ero entisen ja nykyisen välillä on yhtä suuri kuin yöllä ja päivällä. Minulla on oma ihana koti, jota olen saanut hieman remontoida. Olen myös saanut raittiuden myötä uusia, aitoja ja ihania ihmissuhteita. Lisäksi olen saanut käydä koulutusta haluamaani ammattiin – ja heti opiskelun jälkeen pääsin töihin.”

Miltä elämä maistuu tänä päivänä?

Elämä maistuu onnelliselta. En muista milloin viimeksi olisin nähnyt pelkkää negatiivista päivässä. Olen kiitollinen pienistä asioista, kuten vaikkapa siitä, että istun hiljaa meren rannalla, katson upeaa maisemaa, erimuotoisia pilviä lipuu taivaalla ja edessäni siintää tyyni meri. Se on hieno, täyteläinen hetki. Muuta ei tarvita liikuttavaan onnellisuuspuuskaan.

On myös ihanaa herätä aamuisin virkeänä uuteen päivään omassa raikkaassa kodissa ja lähteä töihin. Välillä tulee ihan kiitollisuusitkua. Elämä on vaan niin paljon helpompaa ilman päihteitä.

– Kertonut Janne, joka raitistui minnesotamallisen Rehappi-hoidon käytyään