Läheishoito avasi oven tutkimusmatkalle itseeni

Annin tarina

”Lähdin hoitoon, koska pelkäsin menettäväni järkeni ja vahingoittavani sekä itseäni että läheisiäni pysyvästi ja vakavasti. Olin täysin musertunut ja epätoivoinen, masentunut ja syrjäytynyt. Toivoin kuolemaa, sekä omaani että puolisoni.

Hoidossa ollessani en saanut odottamaani sääliä tai päänsilittelyä. Sen sijaan jouduin kohtaamaan kammottavan totuuden ja katsomaan peiliin: minusta oli tullut kuin alkoholisti läheiseni, vaikka en juonut. Olin ehdoton, vaativa, ilkeä ja tuomitseva sekä toisinaan myös väkivaltainen. Vaadin huomiota ja sain kohtuuttomia paniikkikohtauksia pystyäkseni kontrolloimaan ja pelottelemaan puolisoani. Olin itsetuhoinen ja uhkailin raa’alla väkivallalla.

Olin tehnyt pelottavan tarkasti täsmälleen samat asiat toisille, joista kannoin katkeruutta alkoholistiläheistäni kohtaan. Samaan aikaan ulospäin olin ystävällinen ja käytökseltäni nuhteeton. Elin täysin ristiriidassa arvomaailmani kanssa. En kyennyt elämään elämää, jota niin raivokkaasti tavoittelin.

Hoidossa ja sitä seuraavina kuukausina tajusin piinallisen selkeästi oman tilani. Olin uupunut ja hämmentynyt, mutta melko pian kuolemankaipuuni hävisi ja tilalle nousi taistelutahto. En halunnutkaan enää luovuttaa vaan aloin pikkuhiljaa tavoitella itseni näköistä elämää.

Elämä on muuttunut valoisammaksi

Nyt puolitoista vuotta hoidon jälkeen oma elämäni on muuttunut täysin. Puolisoni kävi saman hoidon noin vuosi sitten ja myös yhteinen elämämme on muuttunut täysin. Kun mietin aikaa ennen hoitoa, en edes tunnista itseäni enää.

Olemme puolisoni kanssa onnistuneet selvittämään ongelmamme ja kykenemme nykyään pitämään kiinni suunnitelmista. Olen alkanut opiskella, matkustanut yksin ulkomailla sekä saanut valtavasti uusia ystäviä. Kaikki nämä ovat asioita, joista en aikaisemmin uskaltanut kirjaimellisesti edes haaveilla.

”Olen voinut luopua lukuisista rooleistani ja olen nykyään oma itseni.”

Tunteeni eivät enää ohjaile minua, enkä enää ripustaudu muihin ihmisiin, mutta en myöskään tunne, että minun pitäisi pärjätä yksin. Olen voinut luopua lukuisista rooleistani ja olen nykyään oma itseni. Luotan itseeni koko ajan enemmän.

Kykenen vastaanottamaan kiitosta ja olemaan läsnä. Kykenen ymmärtämään toisia ja arvostamaan heidän maailmankatsomustaan, vaikka se poikkeaisi omastani. Kykenen oppimaan ja ottamaan vastaan sen, mitä elämä minulle tarjoaa.

”Juuri tänään olen syvästi kiitollinen enkä pelkää olla onnellinen.”

Elämä ei ole edelleenkään ongelmatonta. Välillä ”retkahdan” vanhoihin ajatusmalleihini ja kamppailen itsetuntoni kanssa. Olen silti täynnä syvää kiitollisuutta siitä, mitä olen saanut.

Rehappi avasi minulle oven maailmaan, jossa olen saanut todella tuntea kuuluvani joukkoon ja olen saanut uuden perheen, jonka keskuudesta löydän aina ihmisiä, jotka ymmärtävät.

Juuri tänään olen syvästi kiitollinen enkä pelkää olla onnellinen.”

Linkki artikkeliin: Rehapin läheishoito