Olemme osa Coronariaa

SOITA 020 155 0000, AUTAMME SINUA


Marin tarina

Mari 46-vuotta, alkoholistin vaimo, sisar ja äiti

Olen alkoholistin vaimo, äiti ja sisko. Joskus ajattelin, että juopot elämässäni saisivat jo riittää.

Toisaalta olin itsekin hyvin väsynyt ja sopeutunut tilanteeseen. Elämä tuntui raskaalta puurtamiselta. Koin useiden vuosien ajan erimittaisia masennus- ja uupumuskausia. Olin ikään kuin elävä kuollut. En jaksanut välittää myöskään itsestäni.

Päivät vaihtuivat kalenterissa, arki rullasi, mutta elämästä puuttuivat värit. Silti sairaalla tavalla sopeuduin elämään juovien alkoholistien läheisenä. Jopa siinä määrin, että hyvin pitkään kielsin heillä olevan mitään ongelmaa.

Oloni oli kuin tiukkaan ja synkkään kuoreen koteloituneella toukalla.

Hoidot

Ensimmäisenä hoitoon lähti veljeni. Olin pelännyt hänen kuolemaansa ja olin ollut myös vihainen, että hän käytti tekosyynä juomiselleen yhteisten vanhempiemme kuolemaa. Veljeni läheisviikonlopussa pääsin kertomaan veljelleni tunteistani, mutta samalla ymmärsin, että tapahtumassa puhutaan myös meidän perheestämme. Ymmärsin mieheni olevan alkoholisti.

Jonkin ajan kuluttua veljeni hoidosta tein miehelleni selväksi, että hänen olisi valittava joko pullo tai perhe. Ja jälkimmäisen hän saisi pitää ainoastaan lähtemällä hoitoon. Tyhjiin lupauksiin olin jo tottunut vuosien varrella. Olin onnellinen, kun hän päätti lähteä hoitoon.

Osallistuin läheisviikonloppuun, joka oli käänteentekevä elämäni kannalta. Ymmärsin myös itse tarvitsevani tukea, ja sen vuoksi osallistuin säännöllisesti jatkohoitoon. Aloin luottamaan ajan kuluessa mieheni raitistumiseen. Aloin myös välittämään itsestäni.

Viimeisimpänä hoidon on käynyt poikani, joka oli alkanut juomisen suhteen seurata nuorella iällä vahvasti isänsä pullonjälkiä.


Elämäni nykyään

Nykyään sanon tyytyväisenä, että olen alkoholistien läheinen. Mieheni, poikani ja veljeni ovat käyneet hoidon ja raitistuneet.

Olen ylpeä heistä, mutta ennen kaikkea itsestäni. Osaan rakastaa itseäni, tunteet ovat tulleet takaisin elämääni ja välillä hemmottelen itseäni.

Enää en koe olevani väritön toukka ahdistavassa kotelossaan. Kun katson peiliin, näen värikkäät ja kauniit siivet, joilla osaan lentää.